ÄKSÄ-blogi 7: Jaakko “Maestro” Hänninen

Jaakko HänninenVaikka hiljaiseloa on vietetty bloggailun saralla, jatkaa ÄKSÄ-blogi edelleen tutulla linjalla, jossa “äijä kertoo soittoäijästä” ja suomeksi. Kuluvan kuun vatsataudit tekivät allekirjoittaneesta nöyrän miehen ja veivät aatteensa karun hiljaisiin, jopa juroihin tunnelmiin, joissa oli kuitenkin pakko säilyttää tietty huumorin pilke, koska elämää on laattalattian ulkopuolellakin. Kenestä muusta voisi silloin kirjoittaa, kuin Mad Hatter’s Den -yhtyeen perustajasta ja pääsäveltäjästä, coverpumppujen The Coverslaves ja Purplestone primus motorista sekä Rautalammin undergoundin legendasta – Jaakko Hännisestä? No, ehkä Matti Nykäsestä, mutta häntä en tunne, eikä hän ole yhtä musikaalinen.

Ammattiavun tarpeessa

Sain sähköpostiini viestin joskus vuosien 2007 ja 2008 taitteessa, jossa minua lähestyi hiljattain muodostetun tamperelaisehkon Iron Maiden-coveryhtyeen kitaristi. Asiana miekkosella oli tiedustella ns. “ammattiapua” muutamille keikoille laulamaan Dickinsonin aikaisia biisejä. Omaan vokalisointiini mies oli tutustunut Rautaneito.com -sivuston kautta, jonne silloinen Maiden-coverbändini Made In Iron oli ladannut näytteitä keikoilta. Menin tapaamaan toveria.

Tamperelaisen ravintolan pöydässä miehen ikään ehtinyt asiallinen savolainen kertoi haaveilleensa pitkään soittavansa joskus keikalla koko Powerslave-albumin alusta loppuun. Mikäpä siinä. Sehän kuulosti hyvinkin tavoittelemisen arvoiselta haaveelta. Mitään en luvannut, mutta lupasin kyllä tulla treenikselle testailemaan. Niinpä tapasimmekin seuraavaksi lempääläläisen tehdasrakennuksen ullakolla, jossa oli yhtä kuumaa ja pölyistä kuin faaraon hautakammiossa…

Noista Coverslavesin treeneistä raportointi ei tekisi oikeutta bändin nykykunnolle missään määrin, koska kyseessä on kuitenkin tämän hetken yksi kovimmista suomalaisista Maiden-tribuuteista, joten sanotaan vain se, että mielestäni emme tuossa kohtaa olleet vielä valmiita jälleenesittämään massiivista Powerslave-albumia julkisesti. Emmekä itse asiassa salaisestikaan. Pyramidi huojui. Rappareita ei riittävästi ruoskittu. Joten projekti jäi hetkeksi odottamaan (Niilin yläjuoksulta saapuvien) peruskivien uudelleenmuuraamista. Kukaan ei kuitenkaan antautunut. Never.

Jaakko HänninenRuoska alkaa heilua

Ensimmäiset yhteiset keikat The Coverslavesin kanssa toteutuivat vuoden 2008 kesällä. Myös Powerslave-albumi kiskaistiin alusta loppuun parillakin keikalla, mikä oli erittäin haasteellista myös laulajan näkövinkkelistä. Mutta myös erittäin hienoa ja keikoista jäi todella hyvä fiilis. Hienoa ja haastavaa oli myös kun Jaakko kysyi minua vielä laulamaan Purplestone (eh, katsos diip, eh purple’s tone, nähkääs…)-yhtyeeseensä itselleni hieman oudompaa cover-osastoa, eli Diosta Rainbow‘hun ja Deep Purplen kautta Uriah Heepiin. Jos jotakin kehittymistä on vuosien varrella laulutekniikkaan tullut, kuuluu siitä kiitos myös tälle kollektiiville.

Jaakon ambitiot ovat kuitenkin aina kohdistuneet myös oman musiikin tekoon, niinpä oli varmasti vain ajan kysymys milloin Mad Hatter’s Den polkaistiin kunnolla käyntiin. Sain haltuuni ensimmäisiä demoäänityksiä jo kauan ennen MHD:n debyyttialbumia ja biisit kuulostivat todella päteviltä sävellyksiltä heti kättelyssä. Kenties siinä vaiheessa kun pyramidi sojotti vankasti pystyssä The Coverslavesin jälkeen ja Purplestonen myötä Jaakon ei enää tarvinnut kysellä “Who Do We Think We Are?”, oli aika maestron laittaa ruoska kunnolla heilumaan rappareiden nahassa ja alkaa työstämään omaa materiaalia. Respect.

“Enigma Follows The Gifted”

Niin. Jotain naljailuahan näissä kirjoituksissa on aina myös ollut. Huomaan varovani eläinrakkaaseen mutta sysimustaan savolaiseen sieluun kajoamista, mikä laittaa minut pohtimaan sitä, minkälainen tyyppi tämä rautalampilainen rautaneidon fani loppujen lopuksi on? Voisi kenties sanoa, etteivät kuumat ja kiihkeät väittelytilanteet ole ainakaan Jaakon sitä mieluisinta kanssakäymistä. Tosin hän on läsnäollessani voittanut muutamia debatteja pelkällä silmämunien muljautuksella, mistä tietysti voi olla vain kateellinen. Jaakolla on myös kotonaan oma, täysin äänieristetty huoneensa, jossa hän voi juoda litrakaupalla valkovenäläisiä. Miten siitäkään nyt voisi naljailla? Semminkin kun mies vielä tukan leikattuaankin näyttää katu-uskottavammalta kuin Rob Halford… Perkele.

Ehkä päätänkin tämän blogikirjoituksen, kun olen vielä voiton puolella. Join äsken yhden valkovenäläisen ja kävin kokeilemassa peilin edessä omia muljautuksia, mutta ei siitä mitään tullut. Taidan pysytellä siristelyissä ja typerissä välispiikeissäni jatkossakin.

Erkki Seppänen ja Jaakko Hänninen