ÄKSÄ-blogi 4: Kimmo “Rihmis” Jankkari

Kimmo by Pekka RomuTällä kertaa ÄKSÄ-blogi iskee hampaaseensa kitaristiin, ihmiseen ja kohtapikaa kansainväliseen hiusilmiöön... Kyseessä on nimittäin mies nimeltä Kimmo Jankkari, eli yksi Ruinside-yhtyeen perustajista, sen kitaristi, säveltäjä, sydän sekä primus motor! Olkaa hyvät. 

No kattellaan

Muutin Tampereelle Venäjältä vuonna 2004 ja aloin siinä muun kotoutumiseni ohella etsiä itselleni bändiä, jossa pääsisi pitkästä aikaa taas laulamaan ja keikkailemaan. Netti-ilmoitusten perusteella löytyi jos jonkinlaista yrittäjää ja taisinpa käydä muutamankin poppoon treeniksellä toteamassa, että: “Kiitos ei.” Jossain kohtaa vuonna 2005 kuitenkin kohdalle sattui tamperelainen laulu- ja soitinyhtye Ruinside, joka etsi pätevää vokalistia joukkoonsa. Muistikuvat ovat jälleen hataria siitä, miten ensikontaktit luotiin, mutta jonkinlaista koelaulua tapahtui Nokialla sijaitsevassa kellarissa ja eräänlaisen hämäräperäisen, “laulunäytteitä” sisältävän CD:n muistan bändin kitaristiksi osoittautuneelle Jankkarille antaneeni. Näin jälkeenpäin on ehkä hälyyttävää, että tuon CD:n kuuntelemisesta huolimatta pääsin bändiin, levy nimittäin sisälsi mm. huolestuttavan a cappella -miesäänikappaleen nimeltä “Ei hitti”, josta ei tosiaankaan koskaan tullut hittiä… No kattellaan.

Katteltiin kuitenkin biisejä siinä määrin, että seisoskelin Ruinsiden nokkamiehenä pari vuotta. Demoja taisimme tehdä myös kaksi tuohon aikaan ja keikkoja muistaakseni kuusi, mukaanlukien Bar Virtasen veto, jossa uhkailin eturiviin pesiytynyttä rokkipoliisileiriä (Kimmon kauhuksi) takahuoneesta soolon aikana löytyneellä vaahtosammuttimella. Noh, Kimmon kavereiksihan ne sitten keikan jälkeen osoittautuivat… Enkä saanut edes vaahtosammutinta toimimaan, että kattellaan sitä jatkoa sitten…

Kimmo ja EkiRuinsiden trash-vaikutteinen metalli tuntui kyllä oikein suunmukaiselta ja tarjosi uusia haasteita äänenkäytölle. Kimmon biiseistä ovat erityisesti jääneet mieleen “Ruin Inside”, josta muodostui tuolloin bändin nimikkokappale ja jota huomaan edelleen lauleskelevani kamomillateen ääressä; “Shattered Memories” 2. demolta, joka oli pitkään suosikkikappaleitani vetää keikoilla; ja “Inner Voice”, jonka kohdalla Kimmo oli poiminut tekstin idean eräästä tosielämän lapsenmurhaa käsitelleestä lehtileikkeestä. Siinä biisissä oli fiilis kohdillaan…

Kimmo ja Kimmon tukka

On pakko myöntää, että tutustuin Kimmoon paremmin vasta lähdettyäni bändistä, vuonna 2007. Vaikka olihan mies tietysti nukkunut sängyssäni ja jättänyt kiharoitaan ovenkarmeihini krapulassa silloisessa Pispalan kämpässäni… “Kimmo-ja-Kimmon-tukka” lienee edelleenkin elinvoimainen käsite, koska ainakin tuolloin tämä kyseinen petomainen pehko eli omaa elämäänsä miehen rinnalla. Välillä Kimmon tukka meni keikalla suuhun (Kimmon, minun, miksaajan tms.) tai jäi kitarankielien väliin kesken tiukimman sahausriffin (jonka Kimmo kuitenkin aina sahasi huolella ja virheettä loppuun). Jo tuolloin tiesin kuitenkin, että Jankkarin Kimmo on yksi hyväsydämisimmistä ja suoraselkäisimmistä miehistä, joita maa päällään kantaa. Ja mainita täytyy tietenkin myös kaverin käsittämätön komppikäsi, joka saa kovemmatkin soolokitaristit kateellisiksi, muista käsityöläisistä puhumattakaan!

Kun lopulta ns. “musiikillisten erimielisyyksien” takia päätin jäädä pois Kimmon bändistä, oli Kimmo niin kohtelias ja ymmärtäväinen, että teki saman tien mieli hakea bändiin takaisin. Perkele.

Muilta bändin jäseniltä mitään pois ottamatta on perusteltua sanoa, että pitkälti Kimmon ansiota on Ruinsiden kasvu noista päivistä levydiilin saaneeksi ja ulkomailla keikkailevaksi yhtyeeksi. Ja se on mielestäni ansaittua, kovalla duunilla. Loppukaneettina mainittakoon, että Herra Jankkari on viime vuosina tähän jo vakuuttavaan säveltäjän, sanoittajan, managerin, kitaristin, asiainhoitajan ja taustalaulajan arsenaaliinsa lisännyt sen verran laulutreenaamista, että en voinut olla pyytämättä miestä vetämään taustoja myös sooloproggikseni biiseihin. Kattellaanpa.

Viihteellä